Istun junan ravintolavaunussa ja tuijotan heleän punertavassa horisontissa näkyvää isoa täysikuuta. Toisesta suunnasta näen valkoisten ja huurteisten peltojen yli kauniin ja kylmän auringonnousun.
Rakastan näitä rauhallisen itsenäisiä hetkiä junissa. Ennen uutta seikkailua olen kotona aina kovin rauhaton. Mikä tämän kaiken merkitys on? Odottavan aika on pitkä. Tuleva jännittää.
Istahdettuani junaan kuljen kohti uutta, maisemat vaihtuvat ja voin vain olla rauhassa paikallani ja odottaa. Seikkailu on jo alkanut ja vaikka juuri mitään en vielä tulevista päivistä tiedä, on tässä kohtaa odottavan levollinen olo.
Paula Vesala laulaa että nyt on lähtö. Miten mä en ole kuunnellut tätä kappaletta aiemmin kuin vasta nyt? Kaikki sanat eivät osu ihan kohdalleen, mutta tämä kappale kolahtaa minuun kuitenkin täysillä juuri nyt. Se on vahva ja voimakas. Uhmakaskin.
Tuota uhmaa herättelen itsestänikin esiin nyt matkaa tehdessäni ja huomenna, kun käännän suksien kärjet kohti kaikkea ja ei mitään. Erämaa puhdistaa sielun ja paikkaa ruhjeet.
”En tiedä tehtiinks mua kulkemaan
Mut ku on pakko niin kuljetaan
En tiedä tehtiinks mua lähtemään
Mut taas on lähtö
En tiedä luotiinks mua lentämään
Luotiin tai ei, silti hypätään
Nyt ku ei jäädä saa tähänkään
Taas on lähtö
**********
Joskus vaan päätin et pystyyn jään
Pitääks mun tehä se yksinään
Siinä on vuori, nyt kiivetään
Taas on lähtö”
Kuuntele Spotifysta: Paula Vesala – Nyt on lähtö.

Minkä mittaisilla suksilla menet?