Tarinankertoja ja valokuvaaja – Mikaela ”Kea” Creutz
Olen Kea, vaeltaja ja valokuvaaja Helsingistä. Luontoelämykset imaisivat minut toden teolla mukaansa kymmenen vuotta sitten ja tuolloin vuonna 2013 koittaneen ensimmäisen pitkän erämaavaellukseni jälkeen, olenkin löytänyt itseni jos jonkinlaisista elämyksistä.
Syyskuussa 2018 toteutin yhden haaveistani ja muutin Kuusamoon opiskelemaan valokuvausta, nyt jo suunnattoman suuren vaikutuksen tehneessä Koillismaan luonnossa. Vuonna 2019 pakkasin Helsingistä valtaosan lopuistakin tavaroistani ja muutin pysyvästi Kuusamoon. Vuonna 2020 vakiinnutin itseäni näihin pohjoisen maisemiin työn puolesta ja vuonna 2021 otin vastaan työpestin Sallassa.
Tänään löydän itseni onnellisena Sallan Itä-Lapin ja Kuusamon kolkasta. Toimin työntekijänä ja freelancerina viestinnän, digitaalisen markkinoinnin ja valokuvaamisen parissa. Olen onnistunut tavoittamaan ison palan unelmaani asua ja liikkua niin lähellä erämaista luontoa, kuin on mahdollista.
Vaikka pitemmälle tulevaisuuteen ovet ovat tänäkin päivänä hyvin avoinna – tiedän kuitenkin jo sen, että minulle tämän pohjoisen erämaan kutsu on hyvin äänekäs!
Intohimoni on liikkua luonnossa tavalla tai toisella. Vaellan ja retkeilen jokaisena vuodenaikana ja viihdyn parhaiten teltassa sekä poluttomissa erämaissa. Innostun myös lyhyemmistä retkistä ja aktiviteeteista helposti. Kamera kulkee matkassani aina ja vakiovalokuvauskalustooni kuuluu tällä hetkellä täysikennoinen Nikon D750 -runko ja Tamronin 24-70 f/2.8, Sigman 35mm f/1.4 ART, Sigman 70-200 f/2.8 ja Nikonin 200-500 f/5.6 -objektiivit. Valokuvauskalustoani laajennan tulevaisuudessa.
Menneitä
- 2022: Hiihtovaellus Pallastuntureilla seikkaillen omia reittejä – yöt osin teltassa ja osin tuvissa. Kesä pitkälti töitä tehden. Tutustuminen Helsingin yliopiston biologisiin tutkimusasemiin – Tvärminnen eläintieteellinen tutkimusasema, Lammin biologinen tutkimusasema ja Kilpisjärven biologinen tutkimusasema.
- 2021: Käsivarren erämaa hiihtovaeltaen , Kevon luonnonpuisto ja Paistunturit ruska-aikaan vaeltaen, sekä lukuisat hienot Sallan erämaakohteet
- 2020: Muotkatunturit ja monet Koillismaan helmet
- 2019: Koillismaan lukuisat retket, Saariselkä ja UK-kansallispuiston hiihtoretket helmikuussa, Käsivarsi ja Kolmen valtakunnan vaellus maaliskuussa ja Lofoottien valokuvausviikko toukokuussa
- 2018: Kemihaara ja UK-puiston eteläosa (hiihtovaellus), Kaldoaivin erämaan pitkä kesävaellus, lukuisat retket Koillismaalla
- 2017: UK-kansallispuisto ja erämaa (hiihtovaellus, SL talviopaskurssi), Käsivarren erämaa (oma viikon vaellus ja toinen viikko Turun Ladun oppaana)
- 2016: Hiihtovaellus Kebnekaisen ympäri telttaillen (Ruotsi), Lyngen (Norja) telttaillen ja retkeillen, Helvetinjärven viikonloppuretki (Helsingin Ladun opas)
- 2015: Kolmen valtakunnan vaellus (Käsivarsi-Norja-Ruotsi), Lofootit telttaillen ja retkeillen (Norja), Nikkaluokta-Kungsleden-Abisko (Ruotsi)
- 2014: Muotkatunturien viikon vaellus, Senja (Norja) telttaillen ja polkujuosten
- 2013: UK-kansallispuisto ja erämaa (kesä, Suomen Ladun vaellusopaskurssi), lukuisia muita viikonloppuretkiä
Tulevia
Haaveilen valokuvauksen jatko-opinnoista kehittääkseni teknistä osaamistani entisestään, sekä työprojekteista – yrittäjyydestäkin, joka kuljettaa minut kiinnostavien ilmiöiden ja ihmisten luokse luonnonhelmaan, antaen mahdollisuuden jakaa elämyksiä kuvin ja tarinoin.
Haaveilen pitkistä erämaavaelluksista, kiehtovista hetkistä kameran kanssa luonnossa kulkien ja lukuisista telttaöistä.