Kävelen tuttua tietä pitkin valtavan korkuisten mäntyjen valvoessa isolta tieltä loittonevia askeleitani. Tuijotan innostuksen kasvaessa puiden välistä pilkottavaa aurinkoa ja odotan eteeni aukeavaa maisemaa. Joka kerta, tämä ympäristö yllättää kauneudellaan, hetken valon värittäessä luonnon ja taivaan.

Askel kevenee samanaikaisesti, kun hiekkapohja jalkojen alla muuttuu entistä pehmeämmäksi ja kumpuilevammaksi. Rantaviivaa lähestyessäni syke on jo hieman noussut ja tasannut alleen muut ajatukset.

Mieli rauhoittuu ja kaikki muu unohtuu viimeistään sillä hetkellä, kun näen merivedessä leikkivät leijasurffaajat. Kaipaan äkisti heidän seuraansa. Kuinka täysin luonnon voimien armoilla ja ympäröimänä he ovatkaan.

Kaivan kameran esiin, onneksi se tulikin mukaan. En lähde ilman tätä enää koskaan minnekään, mietin samalla kun tallennan edessä näkyvää maisemaa muistikortille. Toivon, että voin jälkikäteen jakaa siitä murusenkin muille. Tämän rannan ja merialueen täytyy olla yksi Helsingin kauneimpia.

Kirjoitin kesällä paperille ajatuksen, jota olen vaalinut mielessäni syksyyn asti. Se muistuttaa minua oikeasta suunnasta, silloin kun hetkellisesti taas tuntuu, että piilotin sen itseltäni jonnekin.

Kyllä ihmisen tulisi nähdä taivaanranta, sillä se tekee hurjan onnelliseksi.

Monta viikkoa kesästä olen viettänyt kaupungissa, ollen kuitenkin onnellinen siitä, että voin viettää valtaosan ajastani luonnon ympäröimänä. Tämä hetki rannalla muistutti minua erityisesti siitä, miksi alun perin kaksi vuotta sitten muutin etelässä tänne sijoilleni, melkeinpä meren rannalle. Helsingissäkin on paljon kaunista.

Perjantaina tie vie kuitenkin taas kohti Kuusamoa.

auringonlasku Helsinki Kallahdenniemi Kea Creutz meri