Vaellus- ja retkeilykuulumisia

Kevät ja kesä. Nämä vuodenajat menivät vauhdilla ja melkoisella myllerryksellä. Onko pitkään aikaan tapahtunut näin paljon yhden vuoden sisällä? No en kyllä muista että olisi. Paljon hyvää on tapahtunut ja jotta blogin kirjoittaminen jatkossakin tuntuu yhtä luontevalta, kerron mitä kaikkea vuoteen on mahtunut.

Alkuvuodesta ihmettelin missä maailma (ja etenkin minä siinä) makaa, kun yksi ihmissuhde päättyi. Keväällä kuitenkin ostin todella pitkään haaveissa olleen oman kodin ja aloin tekemään siitä itselleni ihanaa tukikohtaa. Retkeilin ja ulkoilin paljon.

Helmikuussa suoritin Suomen Ladun opaskurssin mahtavalla talvivaelluksella UK-puiston erämaassa. Kesällä tein kolmen yön luksusmelontaretken hyvän ystävän kanssa Päijänteen kansallispuistossa ja heinäkuussa vaelsin viikon verran ystävien kanssa Käsivarren erämaassa. Elokuussa toimin elämäni ensimmäistä kertaa oppaana vaelluksella, johdattaen kymmenen hengen porukkaa viikon ajan nyt jo tutummissa maastoissa Käsivarren Lapissa. Viikko sitten tein myös ensimmäisen viikonloppuretkiopastukseni Helsingin Ladulle.

Kesällä tapahtui myös muuta hienoa. Ystävyytenä alkanut ihmissuhde syveni ja muuttui parisuhteeksi. Vaikka ilmassa olikin ollut pientä uteliaisuutta jo aiemmin, tuntui kaikki silti tapahtuvan todella yllättäen kun kaksi samanhenkistä, samanlaisilla arvoilla, huumorintajulla ja kiinnostuksen kohteilla varustettua ihmistä kohtasivat.

Yhtäkkiä oma pieni tukikohtani onkin muuttunut myös toisen ihmisen kodiksi ja suunnittelemme yhdessä tulevaisuutta. Yksi luontoihminen löysikin yllättäen rinnalleen toisen. Kaikista vastaväitteistä riippumatta, on mahdollista kohdata toinen ihminen erämaassa, jossa juurikaan muita ihmisiä ei kulje.

Tulevia retkiä ja vaelluksia tulen tekemään samalla tavalla kuin aikaisemminkin, joskus ystävien kanssa, joskus itsekseni. Mutta ison osan retkistä tulen tekemään yhdessä rakkaan ihmisen, Satun kanssa.