On olemassa asia, jota kohtaan minulla on kovin intohimoisia tunteita. Ajattelin avautua siitä täällä, joten suo minulle pieni hetki. Palkitsen sinut lopussa muutamalla talvisella kuvalla.

Meillä Suomessa on olemassa asia nimeltä ”takatalvi”. Takatalvi monelle tarkoittaa sitä, että talvi odottamattomalla hetkellä nostaa päätään ja heristää meille nyrkkiään. Kuten tänään, talvinen sää yllättää meidät silloin, kun tuntuu jo siltä että pitäisi saada nauttia keväästä. Viime vuosina, kevät tuntuu alkaneen yhä aikaisemmin, erityisesti täällä Etelä-Suomessa. Onhan se kivaa, kuivia katuja pitkin on helppo kävellä eikä märkä hiekkainen lumi sotke eteistä. Ja hei, nahkaiset citykenkänikään eivät mene pilalle kosteassa kelissä ulkona.

Sitten meillä on kuitenkin myös toinen asia nimeltä ilmaston lämpeneminen. Ilmaston lämpeneminen tarkoittaa käytännössä, että niitä oikeat talvia, joista vielä nyt saadaan nauttia täällä etelässä, ei tule tulevaisuudessa täältä enää löytymään. Emme saa nauttia niistä kylmistä ja kauniin kirpeistä talvipäivistä, jotka vielä täällä etelässäkin harvakseltaan ovat niin hienoja.

Sen sijaan tulemme saamaan enemmän pilvisiä ja sateisia talvipäiviä ja lumilaikkuja, jotka sulavat hyvin nopeasti pois. Lämpötilat menevät tuskin enää nollan alapuolelle ja talvikausi eteläisessä Suomessa tulee muistuttamaan niitä synkän harmaita ja inhottavan sateisia marraskuun päiviä joita moni meistä paheksuu jo nyt.

Mutta meillä tulee olemaan helppoa täällä Suomessa, vaikka meidän ilmastomme lämpeneekin. Saamme asua pienessä lintukodossa, jonne muutokset maailmalta kantautuvat kohtalaisen hitaasti. Muutos tulee olemaan paljon radikaalimpi heille, jotka asuvat päiväntasaajan luona. Siellä nopea ilmasto-olosuhteiden heikkeneminen voi alkaa ihan lähitulevaisuudessa, joidenkin tutkimusten mukaan jo lähivuosina.

Koska sääolosuhteet ja lämpötilat päiväntasaajalla ovat hyvin samanlaisia päivästä seuraavaan sekä vuodenajasta toiseen, tulee pienikin lämpötilan nousu vaikuttamaan näiden maiden luonnon monimuotoisuuteen hyvinkin rankasti. Sääolosuhteet tulevat olemaan vieläkin sietämättömämmät kuumuudesta johtuen ja vaikeat sääilmiöt tulevat yleistymään entisestään. Nämä ihmiset, monet alikehittyneistä ja täysin köyhtyneistä maista, eivät itse asiassa ole tehneet mitään vaikuttaakseen ilmaston muutokseen tällä tapaa. Sen sijaan, he ovat ensimmäisiä kärsimään meidän länsimaalaisten toimista.

Ilmasto tulee hitaasti muuttumaan myös meillä päin. Osaatko kuvitella sen sateisen marraskuun jatkuvan koko talvikauden ajan? Valitettavan monen suomalaisen mielestä nämä muutokset vain sattuvat alkuun vaikuttamaan mukavilta, kun ne harmittavan kylmät pakkaspäivät vähenevät. Ilmaston lämpenemiseltä ei kuitenkaan ole hyvä ummistaa silmiään, koska vielä voimme vaikuttaa näiden muutosten laajuuteen esimerkiksi kiinnittämällä huomiota meidän omiin kulutustottumuksiin.

Vasta hiihtovaeltamisen ja kaikenlaisen ulkona liikkumisen hienoudet aikuisena löytäneenä toivon, että me saamme nauttia kunnolla kylmistä ja kauniin lumisista talvista tulevaisuudessa. Toivon myös että saamme nauttia talvipäivistä muutenkin, niin kauan kuin suinkin on mahdollista. Niin kauan kuin takatalvet jaksavat meitä yllättää, tuntuu että olemme vielä muutoksen paremmalla puolella. Nytkin saisi pitkän aikavälin keskiarvojen perusteella olla kylmempää, kuin miltä ulos lämpömittariin ikkunasta kurkistaessani näyttää. Minä pelkään päiviä, jolloin meillä ei ole talvia täällä Helsingissä.

Ehkä ne takatalvet ovatkin ihan hieno juttu.

Kea hiihtää kohti Nalloa.
Talvella on kiva hiihdellä, koska ahkio ei paina mitään. (kuva: Minna Jakosuo)
IMG_0655
Talvella on kiva hiihdellä, koska lumi ei sotkeennu tai pakkaudu mihinkään. (kuva: Minna Jakosuo)
P4060218.JPG
Talvella on kiva hiihdellä, koska sää on niin kirkas ja suunta selkeä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
No okei, talvella vaan on kiva hiihdellä. 🙂 (kuva: Minna Jakosuo)

Kuvat ovat vuodentakaiselta kolmen hengen hiihtovaellukseltamme Kebnekaisen ympäri. Muutamat kuvista on ottanut retkeilijäystäväni ja eräopas, Minna Jakosuo. Käy tutustumassa hänen blogiinsa osoitteessa aloneinthewild.net. Minnan löytää myös hänen Kuukausi yksin erämaassa -FB-sivultaan.

Oikein mainiota viikonloppua teille kaikille! 🙂

 


RETKIÄ - VALOKUVIA - ELÄMYKSIÄ

Retkiä pohjolan luonnossa

SÄHKÖPOSTI

mikaela.creutz(a)gmail.com

PUHELIN

+358 50 494 7171


Privacy Preference Center