Kun aloittelijalle lyö kameran käteen..

..niin onhan se aikamoisen jännää. Sitä on niin innoissaan mahdollisuudesta ikuistaa jos jonkinlaista tunnetta ja tilaisuutta. Tässä tämä maailma avautuu, sitä ajattelee, ja miettii kuinka huikean utuisen sykähdyttävät maisemat kohta täyttävät muistikortit ja tietokoneen kansiorakenteen. Jälkimmäinen kyllä pitääkin paikkansa, mutta menee vielä pitkä tovi ennen kuin kuvien taso on toistuvasti sitä luokkaa että sitä voi sanoa oikeasti osaavansa jotakin valokuvauksesta.

Siispä suuntasin kurssille opettelemaan käytännön ja kokeilun kautta mikä näyttää hyvältä kuvassa, mikä koskettaa ja minkälaista tekniikkaa kannattaa kuvauksessa harjoittaa. Koska onhan tuo pirun tekninen harrastus. Jos et tunne oman kamerasi ominaisuuksia läpikotaisin, niin et löydä vaihtoehtoja sille miten voisit visiotasi toteuttaa käytännössä. Tai siis totta puhuen, et ehkä edes pääse visioon asti, koska päädyt ottamaan standardiräpsäsyitä tilanteissa ja paikoissa, joiden taustalla ei ole suunnittelua tai sommittelua. Tätä aukkoa osaamisessa olin paikkaamassa viime viikon torstaina Mikael Rantalaisen maisemavalokuvauksen alkeiskurssilla. Kurssi koostuu yhdestä perehdytys-sessiosta luokassa, kahdesta kuvausretkestä ja viimeisestä perehdytyssessiosta jossa puretaan porukalla kurssin oppeja ja oivalluksia. Torstaina kävimme siis ensimmäisellä kuvausretkellä Seurasaaressa.

Kuvaan muuten peilittömällä Olympuksen OM-D E-M5 -järjestelmäkameralla. Hankin tämän kameran toukokuussa, sillä innostus valokuvaamiseen on kasvanut nyt monien vaellusreissujen ja retkien yhteydessä. Päädyin peilittömään kameravaihtoehtoon mm. kameran koon takia, pienempää kameraa on miellyttävämpi kuljettaa maastossa pidemmän matkan mukanaan. Lisäksi peilittömien kameroiden tekniikka on jo niin hyvällä tasolla, että niillä saa otettua todella hyvälaatuisia kuvia. Lisäksi mm. Olympus on kehittänyt omille Micro 4/3 -luokan kameroilleen jo varsin laajan valikoiman objektiiveja, joten peilittömällä järkkärillä kuvaavan ei tarvitse tyytyä rajattuun määrään linssejä.

Idean peilittömiin järjestelmäkameroihin sain ensimmäisen kerran istuessani kynttilävalolla valaistussa pimeässä autiotuvassa lumihankien ja kynttiläkuusien ympyröimänä tammikuun alussa. Vietimme kaksi päivää lumikenkäillen Riisitunturin tykkylumisissa maisemissa. Tunturissa, ja sillä helposti saavutettavalla Riisin autiotuvalla kävi tuona tammikuun alun viikonloppuna paljon ulkoilevia ihmisiä ja erityisesti valokuvaajia. Keskustelin mm. mukavan herran kanssa, joka näytti vetävän mukanaan kameravarusteita pienen ahkion verran. Keskustelun lomassa pyysin häneltä ideoita itselle sopivaan kevyehköön järkkäriin, koska päättelin herran tuntevan aihepiirin valtavan hyvin. Tämän keskustelun innostamana päädyin nykyiseen kameraani. Myöhemmin tajusin keskustelleeni upeita kuvia ottavan ammattiluontovalokuvaaja Jari Peltomäen kanssa!

Viime torstain kuvausretki Seurasaaressa Mikaelin ja muiden oppilaiden kanssa oli avartavaa. Sain useita käytännön vinkkejä siitä mitä voin ottaa huomioon maisemia kuvatessani. Joitakin kuvakokeiluja kerkesin itsekin tekemäään illan aikana, vaikka kuvasaldoa ei kertynytkään paljoa. Eniten kerkesin harjoittelemaan kuvausta vedenrajassa pienellä aukolla ja pitkillä valoitusajoilla. Tajusin myös että suotimia (esim. harmaasuotimet auringonlaskun yhteydessä) on varsin kätevää käyttää, mikäli tavoittelee tietynlaista lopputulosta kuvalle ja haluaa ottaa esimerkiksi ”pehmeitä” kuvia merenpinnasta myöhään illalla.

Harmaasuotimen tarkoitus on vähentää kuvakennolle pääsevän valon määrää, mahdollistaen siis pitempien valotusaikojen käytön kuvan oton yhteydessä. Tällä saadaan vedenpinnan liikkeet tasaantumaan pehmeän utuiseksi pinnaksi. Luulin että suotimien aika on digimakeroiden yleistymisen ja laajojen kuvanmuokkausmahdollisuuksien myötä jäänyt unholaan (muistan käyttäneeni jos jonkinlaisia filttereitä filmikamerassani vuosituhannen vaihteessa- eivät muuten tehneet muutenkaan vaikeasta harrastuksesta yhtään helpompaa), mutta ei. Koskaa (harmaa)suotimet vaikuttavat suoraan kuvakennolle siirtyvän kuvan ominaisuuksiin, voi näiden ominaisuuksien toistaminen kuvankäsittelyohjelmassa olla lähes mahdotonta.

Illan hämärtyessä päästiin myös valokuvaamaan ”sinistä hetkeä” Ruoholahden suunnalla, vaikka pilvet estivätkin hienon auringonlaskun näkemisen.

Huomenna keskiviikkona päästäänkin sitten seuraavan maisemakuvausretken pariin, sitä odotan taas innolla. Suunta on tällä kertaa Suomenlinnaan. Olen muuten myös päässyt testailemaan Adobe Lightroomin käyttöä ja sormet syyhyten tutustun ohjelmaan tarkemmin.. 🙂