Kaipa tämän voi nyt jo ajatella olevan hieman konkreettisempaa. Syyskuussa lähdemme ystäväni kanssa vaeltamaan pohjoiseen, ihanaksi pitkäksi viikoksi. Minne tarkalleen, se on hieman auki, mutta se ei toisaalta haittaa . Pelkkä päätös lähtemisestä tuntuu hienolta. Sen jälkeen alkaa yhteinen reissufiilistely, valmistautuminen ja odotus.
Kesän vaellus- ja retkisuunnitelmani menivät uuteen uskoon kun vastaan tuli pieni kolhu, ja jouduin perumaan niin lyhyen vaellusretken kuin polkujuoksuviikonlopunkin ystävien kanssa. Ruotsin reissulla Lapissa jouduimme 3 vkoa taaksepäin myös tekemään vaellussuunnitelmiin suuren muutoksen, jonka johdosta en päässytkään tekemään sitä pidempää retkeä, joka meillä alun perin oli ajatuksena. Tätähän tämä on. Välillä vastassa voi olla jokin (rasitus)vamma tai vastaava joka estää suunnitellun tekemisen, tai kohdalle voi maastossa osua muita olosuhteita jotka pakottavat miettimään reittiä ja siirtymisiä uuteen uskoon lyhyelläkin varoajalla. Elämä on.
Muutaman uuden asian opin vaelluksen suunnittelusta ja varusteista. Älä suunnittele liikaa, mutta suunnittele riittävästi. Jälkimmäinen pätee itseeni. Vielä vähäisellä kokemuksellani haluan mielelläni tutustua ennakkoon riittävän hyvin alueeseen ja reittivaihtoehtoihin, kestoihin jne. Jos maastossa tulee vastaan este (sää tai varusteet pistävät kampoihin) ja joudut muuttamaan suunniteltua reittiä, on hyvä että muitakin vaihtoehtoja on. Aikataulussa voi myös olla yksi ekstrapäivä.
Omalla kohdallani retkikupru Ruotsissa syntyi seuraavanlaisesti. Vaelsimme Nikkaluoktasta Kebnekaisen tunturiasemalle. Olimme suunnitelleet tekevämme viiden päivän vaelluksen. Päätimme olla tällä kertaa yrittämättä Kebnekaisen huipulle, koska odotimme sääolosuhteiden olevan vähintäänkin rapsakat seuraavat pari päivää. Siispä kartan tutkimisen jälkeen oli muotoutunut ajatus reitistä Nikkaluokta-Kebnekaisen tunturiasema-Singi-tuvat, siitä koukkaus Guobirjávrrien kautta Tarfalan laaksoon, vaellus alas Kebnekaisen tunturiasemalle ja lopuksi takaisin Nikkaluoktaan. Reippailimme hyvillä mielin edelleen Singi-tuville, Dag Hammarskjöldsledenin ja Kungsledenin risteyskohtaan. Paikan päällä totesimme sääolosuhteiden heikkenevän ja tupavahti vahvisti päivällä tehdyn oivalluksen, että reitillä Tarfalaan on todennäköisesti hyvin paljon lunta ja vettä.
Tarkennettakoon tässä kohtaa että en kaihda pientä vesisadetta, mutta ottaen huomioon että lumen sulaminen alueella oli käytännössä tänä ”kesänä” pysähtynyt (juuri uutisoitiin kesän jääneen tänä vuonna välistä Tarfalassa) ja huonoa säätä sekä varsin reippaita tuulia oli luvassa seuraavan vuorokauden ajaksi, totesimme että ei ole järkevää lähteä kiertämään suunniteltua reittiä näissä olosuhteissa. Sinä yönä tuuli niin voimakkaasti, että useiden retkeilijöiden teltat olivat koetuksella, Kebnekaisen tunturiasema teki majoitusennätyksen (340 majoitettua henkeä normaalia 210 vuodepaikkaa kohden) ja kaikki paikat tulvivat. Epäonnekseni tuliterät vaelluskenkäni (olin toki ajanut näitä sisään jo jonkin verran ennen matkaa) tuntuivat kaiken lisäksi yllättäen tiiliskiviltä vasten päkiöitäni ja päkiöiden säryn takia en kokenut mielekkääksi vaeltaa kolmessa päivässä Singi-tuvilta Abiskoon (72 km). Lopputulemana täysi reitti-u-käännös ja vaelsin Singi-tuvilta takaisin Kebnen kautta Nikkaluoktaan (helpotin matkaani ottamalla paatin yli), vietettyäni ensin vajaan vuorokauden kiehtovien retkeilijöiden kanssa säitä pidellen STF:n tunturituvalla (hieno kokemus sekin ja upeita ihmisiä tuolla vaeltaa!).
Mitä tällä kertaa siis opin? Voin vähintään hyödyntää kokemuksiani seuraavaa (hyvin pian koittavaa) vaellusta suunnitellessa. Lisäksi tiedän jo miten reippaasti sääolosuhteet voivat muuttua yhden vuorokauden, saati yhden illan aikana (kuivahkosta risukosta delta-alueeseen, lehmänhönkäyksestä hurjaan tuuleen ja sateeseen) ollaan järeämmässä maastossa. Tiedän, että on syytä tutustua hyvin paitsi odotettuihin sääolosuhteisiin, myös siihen mitä se merkitsee minun kulkemiselleni, kunnolleni, asennoitumiselleni sekä varusteilleni. Pois turha jäykistely, mutta tämäkin kokemus avarsi maailmaani jo paljon ja helpottaa osaltaan tulevien reissujen toteutusta. Sillä niitähän minä teen. 🙂
P.s. Tulevalla vaelluksella tulen muuten myös kantamaan Olympuksen peilitöntä järkkäriäni mukana, lisää hyviä kuvia siis kenties tiedossa. Viikon päästä taasen osallistun Mikael Rantalaisen maisemavalokuvauskurssille, mistä en voisi myöskään olla vähemmän innoissani.. 😀
