Olen jo useampana kesänä haaveillut pääseväni aktiivisemmin harjoittelemaan melontataitojani sekä tekemään myös yhden ja useamman yön kestäviä melontaretkiä. Melontakokemusta minulla ei ole taustalla vielä paljoa, mutta can do -asennetta sitäkin enemmän. Aika on ollut se suurin kynnyskysymys, eli miten tähän, kaikkien muidenkin kivojen harrastusten ohella, löytää aikaa.

Olen käynyt satunnaisia kertoja melomassa Helsingin läheisyydessä, mutta sellaisella muovisella peruspulkalla melominen parin tunnin ajan keskustan lähivesissä ei ole sytyttänyt suurta liekkiä. Tarvitaan jotain kiehtovampaa, nätimpiä maisemia, vähän omaa vaivannäköä melontamatkan eteen ja heräämisiä kauniilta luodoilta.

Tämä mielessä, olen jo parina vuotena yrittänyt liittyä paikallisiin melontaseuroihin. Se ei onnistu, jos ei ole kovin aikaisin liikenteessä alkeiskursseille ilmoittautumisen suhteen. Kaksi kevättä peräjälkeen olen nyt jonottanut yhden paikallisen melontaseuran vajalla Mustikkamaalla ilmoittautumisten alkamisajankohtaan nähden liian myöhään. Tuntia ennen ilmoittautumisen avautumista on ollut tarjolla vain varasijojen varasijoja. Siispä käynnistin tänä keväänä Plan B:n ja ilmoittauduin Natura Vivan merimelonnan alkeiskurssille.

Syväluotaavampaa melontakokemusta oli pohjalla n. kuuden vuoden takaa, kun suoritin samaisen yrityksen kautta koskimelonnan alkeiskurssin. Tuolloin vietin hauskan viikonlopun Kymijoen Pernoonkoskilla ja harjoittelin Lariolan Ilkan sekä Outin luotsaamana jopa onnistuneesti myös eskimokäännöksiä. Melontaharrastus ei vain silloin vielä ottanut tuulta alleen, mm. melontaseuran ja oman ajanpuutteen takia. Nyt visio melontaretkeilyn suhteen on kirkkaampi.

Kävin siis muutama viikko taaksepäin Natura Vivan kolmipäiväisellä kurssilla Vuosaaren melontakeskuksessa. Kurssilla opeteltiin Eurooppalaisen EPP1 -tason vaatimukset täyttävät melonnan perustaidot. Tämä EPP1 (tulee sanoista Euro Paddle Pass) on Suomen melonta ja soutuliiton verkkosivujen mukaan melonnan ensimmäinen taitotaso, joka täyttää vähimmäisvaatimukset Eurooppalaiselle melonnan taitokoeporrastukselle. Suorittamalla alkeiskurssin joka täyttää EPP1-tason vaatimukset, voit siis osallistua toisessa EPP-jäsenmaassa EPP1-tason melontaretkelle. Kätevää ja vertailukelpoista.

Natura Vivan kurssi oli kiva. Osasin tosin jo etukäteen odottaa että kurssilla ei olisi tylsää, sillä viihdyin jo sillä vuosia aiemmin suoritetulla kurssilla hyvin. Olin myös iloisesti ilahtunut kun Ilkka sekä Outi muistivat minut vielä vuosienkin takaa. Ensimmäisenä kurssipäivänä harjoittelimme perustekniikkaa, toisena tekniikan lisäksi pelastautumista ja kolmantena päivänä tehtiin lyhyehkö retki, jonka aikana yritin vielä itse keskittyä siihen haastavimpaan osioon, eli eteenpäin melonnan tekniikkaan. 😉 Kyllä se sieltä vähän pidemmällä melontaetapilla alkoi löytymään, vaikka ensin olikin hankala saada oikeaa melonta-asentoa iskostettua lihasmuistiin. Kuvista näkyy hieman kurssin tunnelmia.

Seuraavina retkitarinoina kerron lisää kokemuksia ensimmäisistä yön yli melontaretkistäni ja niistä luodoilla heräämisistä!

Näiden blogijulkaisujen välissä jaan myös lisää kokemuksia, kuvia ja itseäni kiinnostavia linkkejä Kean Retki -sivulla Facebookissa. Kannattaa klikata itsensä sivun tykkääjäksi myös sinne, niin pysyt kartalla muistakin kiinnostavista ajatuksista. 🙂


RETKIÄ - VALOKUVIA - ELÄMYKSIÄ

Retkiä pohjolan luonnossa

SÄHKÖPOSTI

mikaela.creutz(a)gmail.com

PUHELIN

+358 50 494 7171


Privacy Preference Center