Taivaan tavoittelijan taival (1,8 km yhdensuuntainen)
Valtavia mäntypetäjiä, eli aihkeja, karun kaunista kivirakkaa ja tunturi, jonka huipulta näet 360 astetta ympärillesi erämaahan, aina Venäjälle asti.
Taivaan tavoittelijan taival on 1,8 km mittainen yhdensuuntainen perusreitti ja se nousee pohjoisen Sallatunturin, eli Iso Pyhätunturin huipulle (478 m). Hyväkuntoisella reitillä kuljet ohi valtaisien mäntyjen ja halki pienen rinnesuon, kunnes huippua ympäröivät kivikot paljastuvat puiden takaa hallitsevina esiin.
Kulkijan palkitsee upeat maisemat tunturin huipulla sijaitsevasta näköalatornista jokaiseen ilmansuuntaan, paljastaen metsää ja luontoa silmänkantamattomiin. Todellisena palkitsevana nähtävyytenä huipulta näkee kirkkaalla säällä selkeästi rajalinjan takaa Sallan kyläläisiä ja matkalaisia tervehtivät, Venäjälle sotien aikaan luovutetut Sallatunturit, jotka edelleen suojaavat Vanhan Sallan kirkonkylän muistoa ja rajan taakse jääneiden hautoja niillä sijoillaan.
Metsähallitus uudisti vuoden 2022 aikana Sallan kansallispuiston retkeilyrakenteita ja avasi kunnostetun reitin retkeilijöiden käyttöön 9.9.2022. Reitillä uusittiin portaat sekä pitkokset ja lisättiin soraistuksen määrää. Reitti on nyt kaikkinensa helppokulkuinen, huomioiden tunturin huipulle kulkevat reippaat portaat.
Sallatunturin huipulla on rauhaisaa, kuin ei missään muualla. Tunturia ympäröi erämainen luonto, eikä kiireestä ole tietoakaan.
Pahakurun kierros (n. 18 km)
Mäntymetsiä ja kelopuiden täplittämiä kuusikoita, heteitä ja erämaisen kauniita jänkiä.
Pitkospuita, kauniita polkuja ja rehevää luontoa. Reitin varrella kierretään pohjoinen Sallatunturi, käydään aapasuosta yllättävän kivikkoiseksi laskeutuvalla Pahakurulla, kiehtovalla Kylmäheteellä ja tuntureiden reunustamalla, kauniilla Tunturilammella.
Reitin varrella avautuvat laajan kauniit suot ja nevat. Luonto täällä on toisaalla mustikanvarpujen peittämää väljää mäntykangasta, toisaalla kaunista kynttiläkuusikkoista vanhaa metsää ja kostean kaunista, jopa rehevän lehtomaista suomaisemaa. Reitillä on neljä taukopaikkaa, Kaippahanoja, Pahakuru, Kylmähete ja Tunturilampi.
Reitillä on monta mieleenpainuvaa hienoutta, jotka on pakko kokea itse, sillä ne yllättävät toinen toisensa jälkeen kauneudellaan. Uudet taukopaikat ilahduttavat poikkeavan kauniilla ilmeellään ja pitkän reitin varrella on monta paikkaa, jonne pysähtyä evästelemään.
Suuri lampimaisen suonsilmäkkeen omaava Kylmähete seisahduttaa ihmettelemään mitä suonsilmäkkeen pinnan alta mahtaa löytyä. Hete on nimensä mukaisesti suonsilmäke, mutta tämä kosteikko on uljaan suuri. Lähestyttäessä Pahakurua Iso Pyhätunturin ja Kaippahanojan suunnalta on vallitseva maisema laaja-alaisen tasaista suota, joka yhtäkkiä ja kuin tyhjästä muuttaa ilmettään täysin ja putoaa alaspäin kivikkoisena kuruna. Reitin loppupuolella vanhojen metsien verhoamat tunturikummut avautuvat kauniiksi tunturilammeksi, jota reunustaa uljaat Sallan tunturit.
Vuoden 2022 aikana Metsähallitus on uusinut jokaisen reitin varrella sijaitsevan taukopaikan vastaamaan Sallan Itä-Lappilaista tunnelmaa ja kauneutta.
Pahakurun kierros kuljettaa syvälle kansallispuiston sydämeen, Peräpohjolan korpimaiseen luontoon.
Kaunisharjun kierros (13 km)
Reitti kuljettaa kuusivaltaisen metsän halki osin kansallispuiston sisällä ja osin sen rinnalla.
Sallatunturin juurelta alkava Kaunisharjun kierros kulkee tunturikeskuksesta hiljaiselle Tunturilammelle, josta avautuvat hienot näköalat Sallatuntureiden suuntaan. Tunturilampea reunustaa Tunturikumpu ja sen vieressä rehevä suo.
Reitti kulkee myös alavalla maalla sijaitsevalle Kaunisharjun laavulle järvi ja suomaiseman halki. Matkan varrella eteen tulee myös kaunista havumetsikköä ja pieniä korkeuseroja.
Huom. Kaunisharjun kierros ei kulje ylös itse Kaunisharjun päällä sijaitsevalle taukopaikalle ja luontoilmiöiden havaintopaikalle, mutta retkeilijän kannattaa ehdottomasti poiketa täällä erikseen.
Kaikille kulkijoille saavutettavissa oleva korkealla seisova harju sekä sille rakennettu luontoilmiöiden havaintopaikka sijaitsee Salla-Kuusamo välisen tien laidalla olevalla levähdyspaikalla. Täältä avautuu maisema kohti pohjoisen taivasta, tuntureita ja kansallispuistoa.
Kaunisharjun luontoilmiöiden havaintopaikalta näet taivaan ilmiöt yöttömästä kesäyöstä syksyllä esiin pilkoittavaan tähtitaivaaseen ja sydäntalven sykkiviin revontuliin.
Topsakantaival (45 km)
Topsakantaival on maisemiltaan erittäin kaunis ja rauhallinen vaellusreittivaihtoehto sen eteläiseen naapurireittiin Karhunkierrokseen verraten.
Topsakantaipaleen vaellusreitti alkaa Sallan eteläosasta Karhunkierroksen luontokeskukselta Napapiirillä ja kulkee pohjoiseen Sallatunturia kohti. Topsakantaival noudattaa kuuluisaa UKK-reittiä ja kulkee kohti pohjoista upeiden aihki- eli mäntymetsiköiden, kauniiden tunturimaastojen ja laajojen suojeltujen suoalueiden halki.
Reitti yhdistää etelässä Oulangan kansallispuiston ja kuuluisan Karhunkierroksen vaellusreitin pohjoisempana sijaitsevaan Sallatunturin ja tulevaan Sallan kansallispuiston alueeseen.
Koskettavinta luonnossa on sen monipuolinen kauneus. Peräpohjolan luonto lumoaa erämaisuudellaan ja hiljaisuudellaan.
Muut nähtävyydet ja luontokohteet Sallassa
Ruuhitunturi tykkylumikuusikkoineen
Talvellakin sulana pysyvä Ämmin lähde.
Tuntsan erämaa ja tunturiylänkö
Naruskan, yhden Suomen kylmimmän kylän karun kauniit maat ja Naruskajoen kuohut
Useat luonnonilmiöiden havaintopaikat, joiden edestä avautuvassa maisemassa on hienoa tarkkailla revontulia, tähtiä ja taivaan värien sekä säiden kaunista vaihtelua
Related Posts
7.7.2022
Sallan kansallispuisto Itä-Lapin kairassa
Itä-Lapin hiljaisilla korkeuksilla sijaitsee herkän kaunis Salla. Kylä seisoo…
26.4.2022
Lintukuvausta – Kuusamon kevättalvi
Intensiivisen ihana viikko. Loma mahdollisti useamman upean asian yhdistämisen,…
10.7.2021
Elämää tulevan kansallispuiston helmassa, Salla – keskellä ei mitään
Vapauteni on valinta tehdä työtä irti tavanomaisesta ja siksi koti on käsite,…