Tunturisukset - Hankinnasta neitsytmatkalle

Tuliterät tunturisukseni pääsivät tänään neitsytmatkalleen Paloheinän sohjoisilla laduilla ja peltomaisemissa. Hiihto-olosuhteet eivät olleet varsinaisesti hurrattavat, mutta totesin että latu-uran syvyydellä tuskin on merkitystä, sillä näillä suksilla tullaan kuitenkin hiihtämään valtaosa matkasta latujen ulkopuolella. Myönnän, että enpä ole juurikaan peruskoulun jälkeen hiihtänyt (lasketellut sitäkin enemmän) ja tästä tunturi- sekä metsähiihtopuolesta olen melko innoissani. Hiihtäminenkin näillä suksilla perusladulla tuntui oikein hyvältä. En kiitänyt muiden pertsaajien vauhtia, mutta luisua oli tähän lenkkiin ihan riittävästi suomupohjista huolimatta. Eteneminen oli mukavan leppoisaa ja sukset tuntuivat hyviltä alla.

Kun viimeksi osallistuin perushiihdon opetukseen tuntui siltä että tekniikan opettelemiseen menee valtavasti aikaa – etenen mieluummin juosten tai kävellen. Kun taas varsinaiseen hiihtotekniikkaan ei tarvitse kiinnittää yhtä paljon huomiota (korjatkaa toki jos olen väärässä), on eteneminen umpihangessa tai paljaassa tunturissa ahkion kanssa omalle kärsivällisyydelleni paljon kiehtovampaa. Pääasia retkihenkisessä hiihdossa ei ole kilometrien kerääminen tai etenemisen nopeus, vaan matkan taittaminen erämaisissa maisemissa.

Olen viimeisten viikkojen aikana etsinyt aktiivisesti itselleni sopivia tunturisuksia tulevaa hiihtovaellusreissua varten ja samalla hankintalistalla on myös ollut back country -monot. Suksien hankinta oli helpohko, koska malleja tuntuu olevan harvempi ja noh, vaikka tunturisuksi poikkeaa perinteisistä latusuksista jonkin verran, on suksi silti suksi – loppupeleissä melko yksinkertainen kapistus. Hankintakriteereiksi olin löyhästi määritellyt kestävyyden ja luotettavuuden.

Katselin erinäisiä vaihtoehtoja XXL:än tunturisuksipaketeista Bear&Waterin valikoimaan ja juurikaan muita vaihtoehtoja kuin Madshusit en edes käynyt läpi, niitä myös löytyi kaikista tunturisuksia tarjoavista liikkeistä hyvin. Keskustan liikkeet (XXL:ää lukuun ottamatta) eivät myy hiihtovaellussuksia tai -monoja, eikä hiihtovaellusvarusteita myyviä liikkeitä muutenkaan ole pääkaupunkiseudulla hurjasti. Kävin Varuste.netissä sekä Tammiston SOS:lla ja varteenotettavat vaihtoehdot olivat kahden ensiksi mainitun liikkeen lisäksi hyvin pitkälti tässä.

Kyselin paljon vinkkejä ja näkemyksiä myös ystävilläni ennen hankintaa, pälyilin kaupoilla suksivaihtoehtoja ja päädyin lopulta hankkimaan Madshusin Voss MGV+ -malliset tunturisukset. Maineensa, sekä tuttujen suositusten perusteella, Madshusit olivat juuri sitä mitä minä etsin. Madshus on yli 100 vuotta vanha norjalainen suksivalmistaja, joten merkki on hyvin luotettava. Lisäksi Madshusin suksia käyttävät tietääkseni myös laskuvarjojääkärit ja monet muut retkikunnat haastavilla hiihtovaelluksillaan sekä mm. Grönlannin ylityksillään. Toimivat siis odotettavasti hyvin myös tulevalla Kebnekaiselle suuntautuvalla viikon mittaisella hiihtovaelluksellammekin.

Tunturisuksien ominaisuuksista:

• Teräskantit – antaa pitoa tuulen tuivertamalla avotunturilla liikkuessa, kun kantit pureutuvat kivasti kovaan hankeen. Vosseissa teräskantit kattavat 3/4 -suksen pituudesta, eli nämä ovat hieman kevyemmät kuin vastaavat sukset joissa teräskantit peittävät suksen reunat kauttaaltaan. Kärjet  joustavat myös hieman enemmän kuin täysmittaisilla teräskanteilla.
• Pohjat – voideltavat tai pitopohjalla. Omat sukseni hankin Multigrip Vario+ -suomupohjalla, eli näitä ei lähtökohtaisesti tarvitse voidella, vaikka luistoalueisiin toki on mahdollista lisätä voiteita. Suomupohjat antavat jonkin verran pitoa, mutta vähentävät myös luisua. Jyrkkää tunturirinnettä ei kuitenkaan nousta pelkillä suomupohjilla painava ahkio perässä, joten nousukarvat olivat ehdoton hankinta pitopohjista huolimatta. Hankin näille kaveriksi itse täyspitkät karvat, jotka antavat jo vankan pidon tunturille nousuun ahkionkin kanssa. Käytännössä ne vähentävät luisun melko minimiin, mutta lisäpito tasasellakin liikkuessa pitäisi olla ihan hyvä asia. Hyvä pito pohjissa on joka tapauksessa ehdoton asia ahkion vetoon vaelluksella.
• Siteet – joko Auto-siteet tai Manualit. Auto-siteisiin riittää astuminen kengällä ja side lukittautuu, ja vastaavanlaisesti side avautuu sauvan painalluksella. Manual-tyyppiset siteet avataan ja suljetaan käsin. Päädyin itse näihin jälkimmäisiin manual-siteisiin, sillä lueskelin jostakin että ne ovat ääriolosuhteissa luotettava vaihtoehto. Back country -siteet ovat yleisesti ottaen metsäsuksiin liitettäviä siteitä jykevämmät ja ne antavat paremman tuen monolle kun liikutaan tunturissa.
• Suksen mitat – Madshusin ohjeistuksen mukaan suksen pituus voisi olla n. 15-20 cm hiihtäjää pidemmät. Päädyin itse 185 cm mittaiseen sukseen, oman varteni ollessa 168 cm pitkä. Suksien leveydet vaihtelevat hieman, mutta pääpiirteiltään sukset ovat kevyesti tiimalasimalliset. Vossien leveysprofiili on 60-50-55 cm ja nämä sukset olivat mielestäni hyvät siitä että ne sopivat erinomaisesti tunturissa hiihtämiseen, mutta käyvät myös latu-uraan. Harvakseltaan kaupungissa lykkivä sunnuntai-hiihtäjä voi lähteä näillä myös laduille.