”Näetkö elämän valoisat puolet? Muista elää ennenku kuolet.”
Vaelluksella ja ulkona liikkuessani pääsen toteuttamaan itseäni ja löydän merkitystä elämän pienistä asioista. Oravanpyörä vaihtuu hetkeksi täyteen vapauteen liikkua maisemissa jonne minulla on suuri etuoikeus kulkea. Tiedostan, että monelle tämä ei ole mahdollista. Rajatun hetken olen valtavan pieni ihminen luonnon armoilla ja arkihuoleni ovat vähäpätöisiä. Olen valtavan onnekas, kun pystyn kulkemaan harvoin tallattuja polkuja ja voin käskeä jalkojani kannattelemaan minua ja kantamustani eteenpäin väsymyksen partaalle. Siltikin pitkän päivän jälkeen oloni on pelkästään onnellinen ja tässä itse aiheuttamassani euforiassa sekä endorfiinipöllyssä, jokaisessa lihaksessani tuntuu liikunnan aiheuttamasta kiristyksestä huolimatta vain hyvältä.
Raappana muistuttaa, että eläisin vähän enemmän ennen kuin kuolen. Tämä kappale on soinut päässäni nyt monta päivää, kun viimeisimmän vaelluksen jälkeen olen palannut monesti uudelleen tehtyyn retkeen ja miettinyt miten kiteytän kokemukset blogiin. Jokaisella vähän pidemmällä retkellä pyrin pitämään reissupäiväkirjaa, johon kirjaan ajatuksiani ja tunteitani, näitä on mahdotonta muuten muistaa jälkikäteen. Pyrin myös pitämään kirjaa varusteista, kätevistä havainnoista ja ruoista. Näin opin pikkuhiljaa tuntemaan itseäni, ja saatan muistaa asioita joista voisi olla hyötyä myös muille.
Ystäväni L:n kanssa halusimme lähteä vaeltamaan jyrkkiin maisemiin ja kulkea paljakassa samalla nauttien pohjoisen syysväreistä. Syysvaelluksella en ollut aiemmin käynyt, enkä muutenkaan liikkunut pohjoisessa muuten kuin talvella tai kesällä. Yhtenä vaihtoehtona pidimme mm. Pohjois-Ruotsia ja jotakin Kungsledenin pätkää, mutta emme halunneet ottaa riskiä siitä että alueella on hyvin märkää (kesän reissuni Nikkaluoktan/Kebnekaisen/Abiskon tuntumaan osoitti sen mistä mediassakin kirjoitettiin, että kesä jäi tänä vuonna lyhyeksi ja oli hyvin vetinen juuri näillä koordinaateilla). Siispä L:n kuningasidean perusteella katse suunnattiin kohti Käsivartta ja siellä Mallan luonnonpuistoa, sekä kolmen valtakunnan rajaa. Ja mikä loistava idea se olikaan! Innostuksen määrä ennen reissua oli valtava.
Reittisuunnitelma oli tehty seuraavan laisesti: Laivalla Kilpisjärven yli – siitä Koltaluokta – Pältsan – Rostahytta – Isdalen – Gappohytta – Goldahytta – Mallan luonnonpuisto – Kilpisjärvi. Hyvän ystävän kanssa vaeltaessa etuna on se, että pystymme lukemaan toistemme fiiliksiä ja tarvittaessa tekemään joustavasti muutoksia suunnitelmiin. Suunnitelmia on hyvä tehdä ja varautua olosuhteisiin etukäteen. Kun on sopivan selkeä runko olemassa vaellukselle ja käsitys puitteista, sekä siitä minkälaiseen maastoon on lähdössä, on suunnitelmistakin aina helppo poiketa kun paikan päällä tuleekin erilaisia ahaa-elämyksiä.
Siispä suunnitelma kuopattiin automatkalla Rovaniemi – Kilpisjärvi -välillä, kun havaittiin että iltapäiväkahden paattiin ehtiminen teki tiukkaa, eikä Kalle meinannut sesongin myöhäisestä ajankohdasta johtuen enää lauantain puolella ajaa iltakuuden venevuoroa (vähän matkalaisia). Lupsakan poromiehen venekyydit halki Kilpisjärven noudattavat etenkin sesongin loppupuolella turistiaikataulua – kun turisteja on, liikennöidään, muuten vuorot ovat suurin piirtein neuvoteltavissa – rahallahan mikä tahansa paatti liikahtaa. Joka tapauksessa ryhdyimme suunnittelemaan Mallan luonnonpuiston halki kulkemista ja reitin kulkemista muutenkin vastapäivään. Reitin kääntäminen toisinpäin nyt vain sattui muutenkin tuntumaan mukavemmalta vaihtoehdolta.
Päivä 1, 12.9.2015 – kilpisjärvi-mallan luonnonpuisto-kuohkimajärvi-kolmen valtakunnan rajapyykki 9km
Aamulla lähdettiin reippahasti ajamaan Rovaniemen Cumuluksen aamiaispöytien kautta kohti Kilpisjärveä. Pilvet roikkuivat Rovaniemeltä pohjoiseen matalalla ja sää oli hyvin sumuinen. Ruskasta ei ollut täällä päin kovin suuresti merkkejä, enkä osannut kuvitella miltä ruska varsinaisesti näyttää. Koska missasimme Kallen venekyydin Kilpisjärvellä, kurvasimme auton Mallan luonnonpuiston juurelle Käsivarren tien varrella olevalle parkkipaikalle, pari kilometriä Kilpisjärven retkeilykeskuksesta luoteeseen.
Päivän syvällisten varustevälppäysten jälkeen vedin rinkan niskaan ja matkaan lähdetiin lauantaina iltapäivällä kolmen aikaan. Pitkään olin pohtinut kameran jalustan mukanani raahaamista viikon ajan ja nopeiden päätösten hetkellä päätin jättää sen autoon, sillä arvuuttelin tuon lisäpainon roudaamista rinkassa. En varsinaisesti kaivannut jalustaa viikolla, joskin muutama tilanne tuli eteeni, jolloin jalustasta olisi ollut vaelluksen aikana hyötyä kuvatessani maisemia. Sää oli mitä mainioin syyskuun puolessa välissä, eikä keli vastannut laisinkaan sitä minkälaiseksi olin syysvaelluksen kuvitellut – kylmäksi, märäksi ja viimaiseksi. Reipas kaksi viikkoa tämän vaelluksen jälkeen, Kilpisjärvelle satoikin ensilumi. Pitkähihainen oli ensimmäisen vaelluspäivän aikana liikaa, kun aurinko posotti taivaalta reippaammin kuin heinäkuussa pohjoiseen suunnatulla kesäreissulla.
Taidettiin melkein huomaamattamme kulkea tuo 9km pätkä Kilpisjärven parkkipaikalta Kuohkimajärvelle ilman mainittavia taukoja. Noin neljän tunnin talsimisen jälkeen huomasin vasemmassa kädessä pientä puutumista, sekä jalkojen ulkosyrjässä pientä painaumaa. Säännölliset tauot ovat vaelluksella mielestäni hyväksi ja ainakin alkuun on hyvä pitää lyhyitä taukoja esim. tunnin välein, vaikka alkuun tuntuukin että voi painaa sinne asti missä sopulit viillettävät pelkäämättä. Kulkiessa rinkan paino ja matka eivät välttämättä heti rasita kehoa ronskisti, mutta ilman taukoja vaikutukset on taatusti mahdollista saada tuntumaan kehossa reippaasti, kun sen rinkan vihdoin laskee selästään.
Polku Mallan luonnonpuiston halki nousee alkuosuudella reippaasti tunturiin, jossa kulku on helpompaa. Reitiltä on upea näköala kohti Kilpisjärveä, Saanakin seuraa kulkijaa taustalla. Etenkin ruskaväreissä maisema Kilpisjärvelle on hieno! Polku on siis osittain helppokulkuista, mutta pitkältä pätkältä myös hyvin kivikkoista ja lopussa soista maastoa kun kuljetaan tunturikoivikossa. Loppuosa reittiä kuljetaan Norjan rajan tuntumassa, joka ainakin omaksi yllätykseksi oli tiukasti aidattu, eikä loikkiminen rajan yli ollut mahdollista näillä paikoin. Norjan puolen terävät tunturi-/vuorihuiput siintävät reitin loppuosuudella pikkuhiljaa lännessä, ja Suomen puolen tunturit taas piirtyvät taivaanrantaan pehmeinä. Mallan luonnonpuistossahan ei muuten saa poiketa merkatulta reitiltä maastoon kesäaikana, saati pystyttää telttaa muualle kuin Kuohkimajärven autiotuvan pihapiiriin. Talvella sen sijaan alueella saa hiihtää vapaasti. Kuuluisa 800km pituinen Kalottireitti kulkee myös mainittua reittiä pitkin Mallan luonnonpuiston halki.
Noin neljän tunnin vaeltamisen jälkeen saavuttiin Kuohkimajärvelle, Suomen puolella löytyvälle viimeiselle leiriytymispaikalle. Kolmen valtakunnan rajapyykki sijaitsee aivan Kuohkimajärven autiotuvan läheisyydessä, muutaman sadan metrin päässä koivikon ”takana”. Päätimme säästää rajapyykkivisiitin aamuun, jolloin valaistus olisi kohdallaan. Nyt ilta-aurinko paistoi suoraan rajapyykin takaa Norjan puolelta, emmekä halunneet ikuistaa rajapyykkiä vastavaloon. 🙂 Yövyimme vaelluksen aikana ainoastaan teltassa, josta olikin aamulla helppo nousta ulos ihailemaan Kuohkimajärven ylle yön aikana kertynyttä sumua. Uuden reittisuunnitelman myötä seuraavana päivän etappeina olivat Goldahytta ja Gappohytta. Norjan puolelle astuttiin heti aamupäivällä rajapyykin tuntumasta.
