Olen jo pitkään lueskellut hienoja ulkoilu- ja aktiviteettiblogeja ja visioinut päässäni oman blogini sekä itseni jonkin vuoden parin päähän. On ollut hienoa lukea muiden tarinoita, vaan kutkuttaa kovasti synnyttää myös sitä omaa jalanjälkeä.

Omaa blogia aloitellessa on hyvä ajatella sille jokin yhtenäinen linja, suunta taikka riittävän selkeä aihepiiri. Näin olen ymmärtänyt blogosfääriin tutustuessani. Siksi tässä on vatuloitu jo hetki oman blogin jalkauttamisen äärellä. Minulle on ollut itsestään selvää etten kirjoita muodista, ruoanlaitosta, perhearjen pyörittämisestä tms., vaan olen hahmoitellut omia intohimojani harrastamisen ääreltä. Puolitoista vuotta taaksepäin kirjoitin jo itselleni paperille tavoitteen pystyttää blogi kaikenlaisista ulkoilu-/eräily-/harrastus-/ja elämysseikkailuista, jotta voisin paitsi nauttia niistä itse, myös jakaa niitä muiden kanssa.

Tätä asiaa on edistänyt samanhenkisten ihmisten tapaaminen erinäisten verkostojen kautta ja olen myös kokeillut semiaktiivista twiittailua. Taidan olla havaintojeni alkulähteellä siitä, että verkostoissa taitaa tosiaankin olla jonkinlaista voimaa ja eteenpäin sysäävää virtaa. Ainakin omalla kohdallani into kasvaa vielä enemmän, kun sitä ruokkii myös muiden ihmisten kokemuksilla ja hyvillä suosituksilla.

Aiheita joista aion kirjoittaa:

  • Suunnistus – tähän hurahdin 2v sitten kun ensimmäisen kerran otin kompassin ja maastokartan sievoisiin kätösiini.
  • Juoksu – kehitän juoksukuntoani ja tutustun polkujuoksuun. Osallistun Bodom Trailille toukokuussa ja haaveilen juoksukunnosta joka mahdollistaa Vaarojen Maratonin maaliviivan ylittämisen.
  • Retket, tehdyt ja tulevat – retkeilyni alkoi vasta kesällä 2013, siitä huolimatta olen jo saanut valtavasti elämyksiä, monen hauskan ihmisen kanssa. 🙂
  • Varusteet – ikuisuuskysymys ja myös hintakysymys. Liika varustelu on kenties turhaa, mutta toisaalta varusteet tekevät myös vaelluksista ja retkistä helpompia. Hankin juuri ensimmäisen soolotelttani (Hillen Akton) ja se on vielä koepolkaisematta.
  • Lihaskunto, kuntoilu ja hyvinvointi – Aloitin keväällä aktiivisen lihaskunto- ja crossfit-harjoittelun. Tästäkin varmasti eksyy ajatuksia blogiin.
  • Retkiruokailu – Surrur. Kuivuri taiteilee välillä retkiruokia pelkkien turmattien, blåbandien ja perunamuussien lisäksi.
  • Muita itseni iloiseksi tekeviä ja käytännöllisiä asioita – satunnaisia poimintoja kaupunkilaisneidon elämästä, oivalluksia, hienoja runoja..
  • Valokuvaus – en vielä omista järkkäriä, mutta sen hankinta on edessä. Haluan ikuistaa elämykset ja oppia samalla kuvaamaan.

Vähän yllä mainitsemistani asioista – Suunnistukseen hurahdin keväällä 2013. Vuoden alussa päätin opetella käyttämään karttaa ja kompassia. Vaikka vaeltamisesta ei oikeastaan ollut juuri mitään käsitystä, oli vahva ajatus että näitä kahta vaaditaan jotta perusretkeily luonnistuu. Ja päähäni olin tiettävästi saanut että retkille pitäisi päästä. Tässä oli ajatus myös kyvystä voida kehittää itselleni elämyksiä, ilman että olen riippuvainen toisen ihmisen taidoista tai elämyksien äärelle viemisestä.

Juoksuharrastusta käynnistelin jo monta vuotta taaksepäin. Koen kaupungissa juoksun puuduttavaksi (tätä avittaa muutamat vuosittaiset tavoitteet – puolimaratonit yms.), mutta mieletöntä virtaa ja innostusta olen saanut juoksuun niin suunnistuksesta, kuin polkujuoksustakin. Osallistun ensimmäiselle polkupuolikkaalleni (Bodom Trail) toukokuussa ja tavoitteena on myös Vaarojen Maratonille osallistuminen lokakuussa. Tähän mennessä olen juossut vasta puolikkaita asvaltilla, enkä yhtäkään ainutta täysmaratonia. Jostain syystä olen saanut päähäni että polkumaratonin juokseminen on (henkisesti?) helpompaa kuin asvalttimaratonin, vaikka siihen suhraantuu aikaa huomattavasti enemmän. Jälkimmäiselle en kuitenkaan haaveile osallistuvani. Koskaan.

Aloitin retkeilyn vasta kesällä 2013 ja nukuin teltassa ensimmäisen kerran kunnolla oikeastaan tuolloin (pl. yhtä harjoittelukertaa Repovedellä useampi vuosi taaksepäin). Lyhyessä ajassa olen kuitenkin jo päässyt käymään monessa hienossa paikassa, monen hauskan ja upean ihmisen kanssa. 🙂 Varusteet koen retkeilyn suolaksi. Ilman niitäkin on mahdollista päästä matkaan ja harrastaa, mutta hyvissä varusteissa on oma ilonsa ja ne tuovat etenkin pidempiin retkiin enemmän mielekkyyttä. Sijoitin juuri omaan Hillebergin yksiööni ja pyrin viemään sen lähiaikoina ulos testiin.

Näistä siis lisää tulevaisuudessa. 🙂


RETKIÄ - VALOKUVIA - ELÄMYKSIÄ

Retkiä pohjolan luonnossa

SÄHKÖPOSTI

mikaela.creutz(a)gmail.com

PUHELIN

+358 50 494 7171


Privacy Preference Center